Intohimoinen yrittäjä vie lasten liikuntaohjelmaa Suomesta maailmalle
/ Artikkeli
Darlene Koskinen on intohimoinen lasten liikunnan puolestapuhuja. Zimbabwesta Suomeen muuttanut yrittäjä pyörittää Espoossa kahta englanninkielistä liikunta-alan yritystä, suosittua karateseuraa ja lasten liikkuvuutta edistävää kerhoa ja verkkopalvelua MoovKidsiä.
– Säännöllinen liikunta varsinkin varhaisessa iässä, kun aivot vielä kehittyvät, on erittäin tärkeää. On huolestuttavaa, että lasten liikunta vähentyy sitä mukaa kun ruutuaika lisääntyy, Koskinen sanoo.
Koskinen puhuu innokkaasti liikunnan lisäämisestä varhaiskasvatukseen. Englannin kielellä toimivan yrityksen perustaminen Suomeen onkin vaatinut rutkasti intohimoa ja kovaa työtä.
Starttirahan avulla pyörät pyörimään
Suomeen Koskinen päätyi alun perin karateharrastuksensa kautta: hän tapasi suomalaisen aviomiehensä Joukon karaten MM-kisoissa ja päätti muuttaa rakkauden perässä Espooseen.
Lasten ja liikunnan parissa nuoresta saakka työskennellyt Koskinen löysi Suomesta töitä aluksi päiväkodeista. Hän kuitenkin ikävöi voimistelun ja karaten ohjaamista, joita oli tehnyt Zimbabwessa.
– Kun kuulin ystävältäni aloittaville yrittäjille tarkoitetusta starttirahasta, aloin pohtia mahdollisuutta tosissani. Vaikka yrittäjäksi ryhtyminen jännitti, enhän edes puhunut suomea, pistin vuonna 2010 starttirahan ja lainan avulla pystyyn lasten liikunta- ja karatekoulun.
Koskinen kiersi ahkerasti päiväkodeissa markkinoimassa yritystään ja opetteli käyttämään sosiaalista mediaa. Aluksi mukaan löysivät englanninkieliset perheet, mutta pian myös suomenkielisiä lapsia alkoi ilmoittautua tunneille. Koskinen oppi tavan käyttää opetuksessa joustavasti sekaisin suomea ja englantia.
Pikkuhiljaa erityisesti Koskisen vetämien karatetuntien suosio alkoi kasvaa, ja myös nuoret ja aikuiset kiinnostuivat hänen valmennuksestaan. Koskinen päätti avata liikuntayrityksen rinnalle erillisen karatesalin.
– Aluksi opetin itse, mutta kun suosiomme lisääntyi, myös omaa karatesaliaan pyörittänyt aviomieheni tuli mukaan toimintaan. Nyt meillä on jo useita opettajia riveissämme, Koskinen kertoo.
Kymmenisen vuotta Espoossa toiminut KFK Shukokai-Espoo on nykyään yksi suurimmista shukokai-tyylin karateen erikoistuneista seuroista, jonka jäseniä kilpailee Suomen maajoukkueessa asti.
MoovKids on Koskisen toinen oma yritys
Videot vievät maailmalle
Koskisten karatetunnit ovat niin suosittuja, että suurin osa työviikosta kuluu valmennusten parissa. MoovKids-kerhoja Koskinen vetää päivän viikossa, reilun viiden vuoden ajan hän on tarjonnut MoovKids-ohjelmaa myös videosisältöinä oman verkkoalustan kautta.– Kun aikaa ei enää meinannut jäädä kerhojen vetämiseen, pohdin, miten voisin laajemmin jakaa osaamistani ja intohimoani lasten liikkumiseen. Nyt MoovKids-videoita käyttävät muun muassa opettajat, pienten lasten kerhotoiminnan ohjaajat ja muut varhaiskasvattajat, Koskinen kertoo.
Koskisen unelma on saada ohjelma käyttöön päiväkodeissa kansainvälisesti. Tällä hetkellä asiakkaita löytyy Suomen lisäksi muutamista päiväkodeista muun muassa Vietnamissa, Romaniassa, Meksikossa ja Kolumbiassa.
– Olen käyttänyt verkkoalustan rakentamiseen paljon aikaa ja rahaa, joten jossain vaiheessa olisi hienoa edistää sitä vaikkapa yhteistyökumppaneiden kanssa, Koskinen visioi.
Unelmatyössä
Koskinen nauttii työssään siitä, että saa olla vaikuttamassa konkreettisesti lasten hyvinvointiin ja terveyteen jakamalla omaa osaamistaan. Hän kokee olevansa unelmatyössään.
– Minua vie eteenpäin se, kun näen, miten lapset pääsevät säännöllisen liikunnan avulla erilaisten vaikeuksien yli, kehittyvät ja saavat lisää itseluottamusta.
Yrittäjyydessä parasta on Koskisen mielestä vapaus.
– Pidän siitä, että olen itse itseni pomo. Mikään ei yrittäjänä kuitenkaan tule ilmaiseksi. Mutta ainakin saan tehdä sitä, mistä nautin eniten, Koskinen kiteyttää.
Oman yrityksen perustaminen kannatti, sillä Koskinen on nyt unelmatyössään liikuttamassa lapsia
Mitä olen oppinut yrittäjänä – Darlene Koskisen vinkit
1. Menestys seuraa intohimoa. Jos sinulla on mahdollisuus perustaa yritys, jonka kautta voit toteuttaa intohimoasi, tee se.2. Määrätietoisuus vie eteenpäin. Erityisesti maahan muuttaneena yrittäjänä olen tarvinnut paljon määrätietoisuutta, jotta olen jaksanut puskea vaikeuksien läpi ja kokeilla erilaisia tapoja edistää liiketoimintaani ja tavoittaa asiakkaani.
3. Usko omaan yritysideaan kantaa pitkälle. Erityisesti, jos perustat minun tapaani yrityksen vieraaseen maahan, joudut ehkä tekemään töitä entistä kovemmin yrityksesi menestyksen eteen. Siinä kysytään intohimoa ja uskoa omaan ideaan.
4. Omiin vaistoihin kannattaa luottaa. Varsinkin, jos yrityksessäsi on mukana kumppaneita tai sijoittajia, pidä huoli, että kaikki jakavat missiosi.
5. Markkinaan ja asiakaskenttään tutustuminen on tärkeää. Onko yrityksesi tarjoamalle todella tarvetta? Kuka on kilpailijasi ja miten voit tehdä asiat kilpailijoitasi paremmin? Kun tunnet yrityksesi markkinan mahdollisimman hyvin, tavoitat ja sitoutat asiakkaasi tehokkaasti.