Suoraan sisältöön
Valikko
Kirjaudu
Haku
Kieli
SV
EN

Elolla vahva alkuvuosi – sijoitustuotto 5,2 %

Työeläkeyhtiö Elon osavuosiraportti 1.1.−31.3.2019: 

Työeläkeyhtiö Elon sijoitukset tuottivat tammi-maaliskuussa 5,2 prosenttia eli 1 160 miljoonaa euroa. Sijoitusten markkina-arvo oli maaliskuun lopussa 23,4 miljardia euroa. Osakemarkkinat ylsivät yhteen parhaista tuottojaksoista sitten vuoden 2009 syksyn, vaikka epävarmuus maailmantalouden kehityksestä kasvoi.

Elon sijoitustoiminnan ensimmäinen vuosineljännes oli erittäin vahva hyvin haastavan viime vuoden jälkeen. Tulorekisterin käyttöönotto oli sujuva. Asiakastyytyväisyys ja palveluajat pysyivät erittäin hyvinä mittavasta asiointimuutoksesta huolimatta, kertoo Elon toimitusjohtaja Satu Huber.

Maaliskuun lopussa Elon sijoitusten arvo oli 23,4 (23,3) miljardia euroa. Sijoitusten tuotto oli 5,2 (−0,4) prosenttia. Vakavaraisuusaste nousi 122,4 prosenttiin ja vakavaraisuuspääoma oli 1,6-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden.

Elon hoidossa oli 46 200 työntekijöiden TyEL-vakuutusta ja 83 000 yrittäjien YEL-vakuutusta. Elossa vakuutettujen työntekijöiden ja yrittäjien kokonaismäärä oli kaudella kaikkiaan yli puoli miljoonaa henkilöä.

Noteeratut osakkeet tuottivat 12,6 prosenttia

Parhaiten alkuvuonna tuottivat noteeratut osakesijoitukset, joiden tuotto vuoden alusta oli 12,6 prosenttia. Elon osakesalkussa parhaiten menestyivät suomalaiset osakkeet.

– Osakemarkkinoiden vahva nousu vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä käänsi Elon sijoitustoiminnan tuoton selvästi positiiviseksi. Osakemarkkinat ylsivät yhteen parhaista tuottojaksoista sitten vuoden 2009 syksyn, toteaa Elon sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo.

– Raportointikaudella kaikkien pääomaisuuslajien tuotto oli positiivinen. Vuosineljännes oli yksi Elon parhaista, Hiidenpalo jatkaa.

Joukkovelkakirjalainojen tuotto oli myös hyvällä tasolla ja se oli 3,2 prosenttia. Hedge-rahastojen tuottokehitys raportointikaudella oli positiivinen 2,7 prosenttia. Listaamattomista sijoituksista parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset. Kiinteistösijoitusten tuotto oli 1,6 prosenttia. Pääomasijoitukset tuottivat 0,4 prosenttia ja lainasaamiset 0,7 prosenttia.

 

Viiden vuoden keskimääräinen nimellistuotto oli 5,3 prosenttia ja kymmenen vuoden keskimääräinen nimellistuotto oli 6,4 prosenttia. Viiden vuoden keskimääräinen reaalituotto oli 4,8 prosenttia ja kymmenen vuoden keskimääräinen reaalituotto oli 5,1 prosenttia.

Talouskasvu on heikentynyt, mutta maltillisesti

Maailmantalouden kasvu on hidastunut, mutta vielä toistaiseksi aika maltillisesti. Globaalin talouskasvun odotus kuluvalle vuodelle on heikentynyt hieman ja se on tällä hetkellä 3,4 prosenttia, kun se viime vuonna oli 3,7 prosenttia. Euroalueen kasvun odotetaan kuluvana vuonna heikentyvän 1,2 prosenttiin. Suomen talouden kasvuodotus on heikentynyt ja on nyt 1,7 prosenttia.

 

– Huomionarvoista on myös se, että pitkään jatkunut kasvusykli ja sen myötä hyvä työllisyys ei ole saanut aikaan merkittävää palkkainflaatiota. Kuluttajainflaation odotukset ovat pysyneet maltillisina, kertoo Hiidenpalo.

 

Heikentyneisiin kasvunäkymiin on taas reagoitu keskuspankkien harjoittamalla ekspansiivisella rahapolitiikalla. Osakemarkkinat reagoivat positiivisesti heti vuoden vaihteen jälkeen ja keskuspankkien toimien myötä korotkin ovat olleet laskusuunnassa. Näin kaikki muutkin pääomaisuuslajit ovat päässeet hyviin tuottoihin vuoden ensimmäisellä kvartaalilla.

Tulevaisuudennäkymissä paljon epävarmuutta – ehtiikö talouspolitiikka reagoida riittävästi ja ajoissa?

Talouskasvun heikentyminen on toistaiseksi ollut vielä maltillista. Maailmantalouden päähuolet ovat liittyneet kauppakiistoihin, Euroopan autoteollisuuden päästösäännöstöön, Brexitiin ja globaalin talouden heikentyneisiin näkymiin. Työllisyys on kuitenkin vahvistunut, mikä on tukenut talouksien keskeistä osaa eli kulutuskysyntää.

 

– Keventynyt rahapolitiikka tukee odotusta globaalin talouskasvun jatkumisesta. Olennainen kysymys on, ehtiikö talouspolitiikka reagoida riittävästi ja vaikuttaa ajoissa, jolloin kasvu pääsee jatkumaan, toteaa Hiidenpalo.

Eläkepäätöksissä kasvua suhteessa edelliseen vuoteen

Elo antoi eläkepäätöksiä hakemuksesta tammi-maaliskuussa yhteensä 7 240 (6 478) kappaletta. Vanhuuseläkepäätöksiä annettiin tammi-maaliskuussa 2 274 (1 743) kappaletta, mikä on noin 30 prosenttia enemmän kun edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana. Kasvu selittyy eläkeiän asteittaisella nostolla, jonka johdosta edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan ei osunut ikäluokkaa, joka olisi täyttänyt alimman eläkeikänsä.

 

Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen päätösten määrät ovat vakiintuneet ja alkuvuonna 2019 päätöksiä osittaisesta varhennetusta vanhuuseläkkeestä tehtiin 701 (593) kappaletta. Työkyvyttömyyseläkkeiden hakemusmäärät kasvoivat edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna noin 5 prosenttia. Ammatillisen kuntoutuksen hakemusmäärät ovat pysyneet viime vuoden tasolla.  

Tulorekisteri onnistuneesti maaliin

Elo toteutti tulorekisterin vaatimat järjestelmämuutokset aikataulussa ja laadullisesti erittäin hyvin. Elon muutosviestintä tulorekisterin suhteen onnistui ja esimerkiksi virheilmoitusten ja asiakaspuheluiden määrä on pysynyt alhaisena. Asiakaspalvelu on toiminut erinomaisesti koko alkuvuoden, mistä kertoo esimerkiksi se, että vakuutuspalvelun puhelinpalvelun vastausaste alkuvuonna on ollut noin 98 prosenttia ja vakuutuspalvelun asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS on pysynyt erittäin hyvänä ollen alkuvuonna noin 85.

Asiakaskokemus myös eläkepalvelussa saatiin pidettyä erinomaisella tasolla huolimatta tulorekisterin tuomista isoista muutoksista eläkkeen käsittelyprosessiin. Puhelinpalvelun NPS oli 72 ja eläke- ja kuntoutusasioiden verkkopalvelun NPS oli 58. Alkuvuonna 2019 Elo antoi eläkepäätökset keskimäärin noin 26 prosenttia muiden työeläkeyhtiöiden keskiarvoa nopeammin. Esimerkiksi osittaisen varhennetun vanhuuseläkepäätöksen sai keskimäärin viidessä päivässä.

Elon osavuosiraportti 31.3.2019 >

Elon osavuosiraportin esitys 31.3.2019 >

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Satu Huber, puh. 020 703 5811
Sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo, puh. 020 703 5668
Talousjohtaja Sarianne Kirvesmäki, puh. 020 703 5134

Hae lisää luettavaa

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>