Suoraan sisältöön

Uudelleenkoulutus voi mahdollistaa yrittäjälle uuden alun

/ Artikkeli

joulukuu_nakokulma_kynat_kuntoutus_1200x628

Yrittäjän ammatillinen uudelleenkoulutus voi tarjota mahdollisuuden jatkaa työelämässä, jos työkyky ei enää riitä olemassa olevaan työnkuvaan. Uudelleenkoulutus on yksi työeläkeyhtiön mahdollistaman ammatillisen kuntoutuksen muoto.

Jos yrittäjän työkyky on heikentynyt ja terveydentila aiheuttaa riskin joutua työkyvyttömyyseläkkeelle lähivuosina, ratkaisu voi löytyä Elon ammatillisesta kuntoutuksesta. Ammatillisessa kuntoutuksessa työtehtävää tai ammattia muokataan niin, että yrittäjä voi jatkaa työelämässä nykyisessä terveydentilassaan.

Ensisijaisesti ammatillisessa kuntoutuksessa mietitään vaihtoehtoja terveydentilalle sopivan työn löytämiseen yrittäjän olemassa olevaa osaamista, koulutusta ja työkokemusta hyödyntäen. Kuntoutus onkin usein työkokeilua omassa yrityksessä tai elinkeinotukea, jonka avulla voi hankkia työntekoa helpottavia työ- ja apuvälineitä.

Joskus terveydentila kuitenkin estää yrittäjänä jatkamisen tai siihen palaamisen nykyisellä mallillaan. Silloin yrittäjä voi hakea tukea uudelleenkoulutukseen ammatillisena kuntoutuksena.

– Valmista kuntoutussuunnitelmaa ei vielä tarvitse, kun hakee ammatillista kuntoutusta Elolta. Jos yrittäjä tarvitsee apua suunnitelman tekoon, ohjaamme hänet usein työvalmentajalle, joka auttaa löytämään sopivimman vaihtoehdon. Usein ajatus uudelleenkouluttautumisesta tulee tässä vaiheessa, kertoo Elon kuntoutuspäällikkö Tuuli Härkönen.

Työvalmentaja auttaa löytämään sopivan koulutuksen

Elo voi tukea ammatillisena kuntoutuksena päätoimisia opintoja, jotka johtavat tutkintoon. Työvalmentaja auttaa kartoittamaan koulutusvaihtoehtoja ja laatimaan Elolle toimitettavan koulutussuunnitelman. Yhdessä pohditaan, millainen työnkuva sopii yrittäjän työkyvylle ja käydään läpi osaamista ja vahvuuksia.

Elon kuntoutuskumppanin Verven yritysvalmentaja Anja-Riitta Kierikan mukaan yrittäjät haluavat useimmiten jatkaa yrittäjänä myös kuntoutuksen jälkeen.

– Yleensä ensin kartoitetaan se, millaista nykyinen yritystoiminta on ja millaiset mahdollisuudet sitä olisi jatkaa nykyisellä työkyvyllä. Tämän jälkeen mietimme yhdessä, mitä mahdollisuuksia esimerkiksi lisäkoulutus toisi liiketoimintaan ja yrittäjän työnkuvaan, Kierikka kertoo.

Yrittäjä voi opiskella esimerkiksi jonkin pätevyyden antavan sertifikaatin, mikä mahdollistaa liiketoiminnan laajentamisen uudelle, omaan terveydentilaan paremmin sopivalle alueelle.

Kuntoutus mahdollisti yritystoiminnan jatkamisen sairastumisesta huolimatta. Lue Saulin tarina >

Kuntoutuksessa tuetaan aina ensisijaisesti yrittäjää, ei yritystä. Joskus tämä tarkoittaa sitä, että vanha yritystoiminta joudutaan päättämään ja yrittäjä kouluttautuu täysin uudelle alalle.

– Tärkeintä on, että tuettavat opinnot mahdollistavat työelämässä jatkamisen, Kierikka sanoo.

Ammatillisena kuntoutuksena tarjottava uudelleenkoulutus on harkinnanvaraista palvelua, eli koulutussuunnitelma arvioidaan yksilöllisesti.

– Suosituimpia ovat opistoasteiset tutkinnot, ammattitutkinnot ja oppisopimuskoulutukset, mutta koulutus voi olla myös kursseja tai täydennyskoulutusta. Tärkeintä on, että kokonaissuunnitelma on terveydentilalle soveltuva ja poistaa työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisen uhkaa, Härkönen tiivistää.

Yrittäjä, näin haet ammatillista kuntoutusta

1) Hakeudu ammatilliseen kuntoutukseen hyvissä ajoin, kun huomaat työkykysi heikentyneen. Keskustele ensin oman työterveyshuoltosi tai muun terveydenhuollon ammattilaisen kanssa ja pyydä hakemusta varten B-lääkärinlausunto.

2) Hae ammatillista kuntoutusta täyttämällä kuntoutushakemus Elon sivuilla. Sinulla ei tarvitse tässä vaiheessa olla valmista kuntoutussuunnitelmaa. Tarvittaessa saat apua suunnitteluun työvalmentajalta.

3) Elo voi tukea ammattiin johtavaa koulutusta mm. oppisopimuskoulutuksen, ammatillisen perustutkinnon tai ammattitutkinnon muodossa. Koulutus voi olla myös kursseja tai täydennyskoulutusta.

4) Koulutussuunnitelman tarkoituksenmukaisuus suhteessa terveydentilaasi arvioidaan aina yksilöllisesti. On hyvä muistaa, etteivät ammatillisen kuntoutuksen eri vaihtoehdot sulje toisiaan pois, vaan uudelleenkoulutuksen lisäksi on mahdollista hakea vaikkapa elinkeinotukea.

5) Elo maksaa sinulle ammatillisen uudelleenkoulutuksen ajalta kuntoutusrahaa. Lisäksi voit saada korvausta opiskeluvälineisiin.


Lue lisää Elon ammatillisesta kuntoutuksesta yrittäjille >

Tutustu myös Tuulin blogiin ammatillisesta kuntoutuksesta >


Tutustu myös näihin

<noscript><iframe src="https://www.googletagmanager.com/ns.html?id=GTM-P23HWQ" height="0" width="0" style="display:none;visibility:hidden"></iframe></noscript>